Älä lue tätä blogia!

Edessämme makasi alaston ruumis. Vielä muutama tunti aikaisemmin se oli ollut elossa. Koko luokka oli ahtautunut pieneen huoneeseen ja kuunteli vaiteliaana oikeuslääkäriä. Huone näytti tavalliselta kliiniseltä sairaalan huoneelta. Lääkäri puhui nopeasti ja monotonisesti monimutkaiselta kuulostavaa asiaa, puheessa vilisi useita lääkettieteellisen kuuloisia maallikolle hieman epäselviä termejä. Olimme tulleet poliisikoululta luokkaretkelle, joka oli osa rikostutkinnan kurssin kuolemansyyntutkinnan osuutta. Tarkoitus oli perehtyä toimenpiteeseen ja kohdata vainaja, se olisi tulevassa työelämässä yksi tehtävä muiden joukossa. Rikostutkinnan opettaja istui kulkuneuvon etuosassa ja antoi ohjeita siitä, kuinka odotti meidän toimivan kun saavumme perille. Hän oli kaljupäinen mies ja varmaankin raskaamman musiikin suuri ystävä, tai ainakin sellaisen vaikutelman sai hänen pitkästä parrasta, joka roikkui letitettynä hänen leuastaan.           - Sitten kun olemme ...

Seisoskelimme aikaisin aamulla ulkona koulun ovien edustalla ja valmistauduimme ensimmäistä orientoivaa poliisitaktiikan oppituntia varten. Oli alkutalvi, aamuisin oli jo vähän pakkasta. Opinnot olivat edenneet odotettuun "nelos-jaksoon", joka sisälsi voimankäyttöä, ammuntaa ja nyt ensimmäistä kertaa taktiikkaa, sekä muita odotettuja aiheita. Aikaisemmat kurssit olivat olleet intensiivisiä lakipykälien pänttäämistä, yleisen poliisitoiminnan perusteita, sekä lainopillisen tulkinnan harjoittelemista. Päivä oli alkanut hyvin. Minulle ja monille uusille luokkakavereilleni oli muodostunut tavaksi päivittäin koulun jälkeen suunnata poliisikoulun urheiluhallille. Ensin pelailemaan pallopelejä, seuraavaksi tatamille painimaan tai nyrkkeilemään ja lopuksi vielä kuntosalille nostelemaan painoja.  Aaron kanssa olimme havainnee, että meillä oli yhteinen mielenkiinnon kohde, eli maastaveto. Ja nopeasti meille kehittyikin vakavamielinen kilpailu siitä, kumpi jaksaa nostaa isomman määrän ra...

Matkapuhelimen herätyskello aloitti kimeän piipityksen, mikä pakotti liikahtamaan ja tavoittelemaan torkkupainiketta. Kello ei ollut varsinaisesti herättänyt minua, mutta ilmoitti sängyssä pyörimisen ajan päättyneen. Hieroin kirveleviä silmiäni, pää oli kipeä ja olo hutera. Toisin sanoen olin krapulassa. Kello oli jo reilusti yli puolen päivän. Edellisyön pitkiksi venähtäneet läksiäisjuhlat painoivat tämän päivän tunnelmaa. Olin tänään lähdössä kohti Tampereen Hervantaa, huomenna alkaisivat opintoni poliisiammattikorkeakoulussa. Revin itseni ylös sängystä ja tallustin pieneen keittiönurkkaukseeni keittämään kahvia, siitä piti tehdä vahvaa ja sitä tarvittaisi tänä aamuna paljon. Järkevän alkoholin käyttäjänä olin varannut jääkaappiin riittävästi jaffaa kehon uudelleen nesteytystä varten. Retkahdin sohvalle jaffapulloni kanssa odottamaan kahvin valmistumista ja katselin mitä mainoksia televisiolla olisi tarjolla. Huomasin aivan käteni ulottuvilla kulhon, jossa oli joitakin eiliseltä yli ...

Istuimme Pasilan poliisiaseman auditoriossa. Paikalla oli kokoontunut tutkintaryhmämme, tai ainakin he joilla oli työvuoro. Olimme aloittamassa poliisilaitoksen kustantamaa, ulkopuoliselta taholta tilattua resilienssikoulutusta. Koulutukseen oli päätetty hakeutua, koska työyhteisössä oli havaittu olevan ongelmia. Työteho oli pudonnut. Sen näki syyteharkintaan saatettujen juttujen määrästä. Pahoinvointi näkyi lisääntyneinä sairaspoissaoloina ja tulehtuneena ilmapiirinä.  Ongelmiin oli ajateltu ratkaisuksi kehittää työyhteisön resilienssiä ja sitä toivottiin nyt käynnistyvältä koulutukselta. Suomen kielellä resilienssi tarkoittaa kykyä säilyttää toimintakyky erilaisissa työelmän haasteissa ja tilanteissa. Koulutus lupasi antaa työkaluja, joilla voisi parantaa omaa henkilökohtaista, sekä ryhmän yhteistä "resilienssiä". Koulutuksia järjestettiin säännöllisesti ja työryhmät saivat niihin hakeutua. Nyt oli kurssin ensimmäinen päivä ja se alkoi keskustelutilaisuudella, jossa tutustu...