Tekstit

Jalkapalloa ja joukkojenhallintaa Stadin derbyssä – Eihän täällä tapahdu mitään

Kuva
Jalkapallo-ottelu oli käynnissä vähän matkan päässä stadionilla. Vastakkain olivat HJK ja HIFK, eli Stadin derby kun kaksi paikallisjoukkuetta oli taas vastakkain. Meidän JOUHA-ryhmä oli päästetty huoltotauolle. Olimme tulleet pitämään sitä Töölön kisahallille, jossa huolto tarjoili JOUHA-organisaatiolle kahveja putkan tiloissa. Meitä oli seitsemän mustiin JOUHA-haalareihin sonnustautunutta konstaapelia ringissä tyhjentämässä kahvikuppejamme, juttelemassa, sekä kuluttamassa aikaa. Päivä oli alkanut ilman suurempia ongelmia ja yleensä pelin aikaan jalkapallo vie huomion häiriköinniltä. Sää oli leuto, aurinko paistoi välillä pilvien takaa. Juuri sopiva keli joukkojenhallinnalle, ei liian kuuma eikä liian kylmä. Emme olleet vielä huomanneet sitä, mutta vähän matkan päästä meitä tarkkaili Jarmo Penttinen. Hän oli keski-ikäinen perheen isä, insinööri ja vannoutunut HJK:n fani. Hän oli ollut ennen nyt käynnissä olevaa matsia "Viidessä Pennissä" nauttimassa kannattajajoukon luomasta...

Kaksi kiveä ja tupakantumppi – Kelvollinen versio totuudesta

Kuva
           - Me heitettiin ne kivet samaan aikaan. Sanoi pöytäni toisella puolella istuva yksitoistavuotias poika vakavana.          - Ja osuiko ne molemmat siihen ikkunaan samaan aikaan? Kysyin tarkentavan kysymyksen.          - Joo. Poika vahvisti kertomaansa ja näpersi pöydällä lojuvaa lappua johon oli kirjoitettu epäillyn oikeudet ja velvollisuudet kuulustelussa.          - Ja ne molemmatko rikkoivat sen ikkunan samaan aikaan? Kysyin hieman epäuskoisena.          - Joo. Poika vastasi Vilkaisin pojan takana istuvaa hänen isäänsä, joka hymyili minulle, katsoi poikaansa ja nyökytteli.          - Selvä. Vastasin ja päätin uskoa hieman uskomattomalta kuulostavan kertomuksen. Näpyttelin näppäimistöä ja kirjaimia ilmestyi näytöllä sojottavaan kuulustelupöytäkirjaan. Koulupojalla ei ollut rikosoikeudellista vastuuta, mutta huoltajat ol...

Tasavallan presidentti ja muita asiakkaita vastaanotossa – Ei syytä epäillä rikosta

Kuva
Pasilan poliisiaseman rikosilmoitusten vastaanottoaulan ilmassa leijaili hiljakseen voimistuva tunkkainen haju, aivan kuin viemäriputki olisi hajonnut.  Olin juuri saanut kirjattua loppuun lyhyen rikosilmoituksen pyörävarkaudesta. Asianomistaja ei odottanutkaan enää koskaan näkevänsä polkupyöräänsä, mutta vakuutusyhtiö vaati rikosilmoituksen tekemistä. Juttu etenisi rikosilmoitusten esikäsittelyyn, missä se päätettäisi käytännössä välittömästi, koska teko oli niin vähäinen ja tekijä olisi todennäköisesti mahdotonta selvittää. Olin ottamassa asiakaspalvelutiskille seuraavaa asiakasta, mutta inhottava haju alkoi nyt olemaan niin voimakas, että minun oli poistuttava paikaltani.          - Mikä helvetti täällä oikein haisee? Kysyin kovaan ääneen.         - No ei helvetti! Kuului viereiseltä asiaksapalvelupisteelä. - Tuossa kävi yksi mies tekemässä ilmoitusta, että hänen kioskiinsa oli murtauduttu yön aikana. Hän oli aamulla huomannut e...

Poliiseja, lanssimiehiä ja hoitohenkilökuntaa arvostan – Koska tämä yhteiskunta on menossa päin persettä

Kuva
Ajoneuvon radio alkoi kohisemaan kesken hiljaisen yövuoron. Hetken päästä kaiuttimesta kuului:           - 201 kaikille yksiköille. Sisäministeri haluaa sanoa yön partioille muutaman sanan. Sisäministeri oli tullut illaksi tutustumaan poliisin toimintaan ja partio 201 oli saanut kunnian kuljettaa häntä ympäri Helsinkiä. Radio surahteli ja rasahteli. Ministeri taisi harjoitella sen käyttöä. Viimein radiosta alkoi kuulumaan hänenkin äänensä:            - Kiitokset kaikille teille, jotka teette tätä tärkeää ja vaarallista työtä ympäri vuorokauden. Tämä ilta on ollut minulle erittäin avartava ja palkitseva kokemus. Haluan sanoa, että Suomen poliisi tekee valtavan arvokasta työtä yhteiskuntamme turvallisuuden eteen. Te olette arjen turvallisuuden mahdollistajia ja yksi suomalaisen yhteiskunnan peruspilareista. Kiitos vielä työstänne ja turvallista yön jatkoa teille, minä poistun nyt linjoilta. Hiljaisuus ei kestänyt kun sekunte...

Oppitunti elämästä – Enkö mä ole vieläkään kuollut?

Kuva
Seisoimme kerrostalon rappukäytävässä, erään asunnon etuovella ja nuuhkimme postiluukun kautta ohjaajani Jaanan kanssa miltä sisällä haisee. Nenässä tuntui tuttu mutta melko vaimea kalman haju. Lisäksi luukusta näkyi, että oven eteen oli kerääntynyt mainoslehtisiä iso kasa. Katsoimme toisiimme ja Jaana tokaisi          - Kyllä se aika selkeästi siltä haisee.          - Niinpä. Vastasin ja nyökkäsin. Rappukäytävässä seisoi myös kolmikymppinen nainen. Hän seurasi puuhiamme hermostuneena. Hän oli vähän aiemmin tehnyt ilmoituksen hätäkeskukseen. Hän ei ollut muutamaan päivään tavoittanut viisikymppistä äitiään. Äiti oli jo pitkään kärsinyt masennuksesta.           - Me käydään tarkistamassa asunto. Jaana sanoi naiselle. - Olisiko ehkä parempi, jos odottaisit tuolla ulkopuolella.          - Jooh. Nainen vastasi jännittyneesti ja lähti ripeästi kipittämään rappusia alas ja ulos rappukäy...