Älä lue tätä blogia!

Laukaus kajahti.  Vieressäni seissyt konstaapeli oli puristanut liipaisinta. Kaikki hälinä mielestä katosi sillä hetkellä. Aistit terävöityivät, ja aika tuntui hidastuvan. Toimin kuin itsestään – ilman suunnitelmaa, ilman kriittistä sisäistä puhetta, ilman ainuttakaan ajatusta. Jokainen hermoni virittyi ja kehoni täyttyi valppaudesta. Katselin tilannetta kuin ulkopuolelta. Näin jokaisen paikalla olijan, jokaisen ilmeen, jokaisen yksityiskohdan. Tiesin tarkalleen, missä oma kehoni oli. Jalat olivat tukevasti maassa, tasapaino oli tukeva. Käsi liikahti vaistomaisesti ja vei OC-sumuttimen takaisin koteloon – sille ei ollut käyttöä. Katse oli kirkas ja nauliintunut edessäni olevaan kohdehenkilöön. En tuntenut lainkaan pelkoa, vihaa tai muutakaan tunnetta, havaitsin vain sen mitä tapahtui. Japanilaisessa zen-buddhalaisessa perinteessä tätä kutsutaan  satoriksi . Satori on hetki, jolloin todellisuus lakkaa olemasta ajatus. Se on oivallus, joka ei muuta mitään ulkoisesti, mutta muutt...

Vuorollamme oli tapana ennen yövuoroa käydä kamppailemassa, painimassa ja nyrkkeilemässä poliisiaseman tatamilla. Itse olin jo hyvissä ajoin kuntosalilla ja tehnyt raskaan maastavetotreenin pohjalle. Yövuoron aloittava päivä oli viikon paras treenipäivä, koska silloin oli saanut nukkua kellon ympäri kaikki univelat pois ja kroppa oli kerrankin palautunut kunnolla. Aikaakin oli mukavasti ennen illalla alkavaa työvuoroa. Painien jälkeen vielä nopeat löylyt ja palautusjuomat naamariin ennen vuoron aloituspalaveria. Se oli täydellinen aloitus pitkälle yövuorolle. Nyt kuitenkin ajelimme kovaa kyytiä kohti kotikeikkaa Helsingin Malminkartanossa. Ilmoitustietojen mukaan naapurit olivat soitelleet hätäkeskukseen koska kuulosti siltä, että jotakin kerrostalon asuntoa pistettiin nyt perusteellisesti remonttiin. Asunnosta oli lisäksi kuulunut miehen huutamia tappouhkauksia. Emme olleet ehtineet suunnitellusti nappaamaan vuoronaloituskahveja ja sämpylöitä suosikki huoltoasemaltamme. Olimme saaneet...

Ajelimme loppuillasta mustalla Maijalla kohti erästä Vallilassa sijaitsevaa hieman suttuista hostellia. Radio oli bluetooth-tilassa ja kaiuttimista jylisi "Preussens Gloria", saksalainen sotilasmarssi. Kappale alkaa mahtipontisella vaskipuhaltimien fanfaarilla ja jatkuu rytmikkäästi rumpujen tahdittamana, ylvään itsevarmana marssina. Kappale oli omiaan antamaan piristysruiskeen väsähtäneeseen yövuoroon. Olimme suorittamassa tehtävää, joka oli alkanut Kalastajatorpan Hilton hotellista. Hotellin ravintolan henkilökunta oli soittanut ja p yytänyt poliisia noutamaan heidän pöytäänsä sammuneen miehen pois – hän ei joko kyennyt tai halunnut poistua itse. Saavuttuamme paikalle mies paljastui olevan saksalainen turisti, joka totisesti oli onnistunut päihdyttämään itsensä siihen kuntoon, ettei enää itse kyennyt etsiytymään omaan hostelliinsa. Mies oli sen verran yhteistyökykyinen, että päätimme heittää hänet omaan osoitteeseensa putkan sijaan. Matkalla radiosta oli alkanut soimaan Sco...

Istuimme kahvilla Kehä ykkösen varrella sijaitsevan huoltoaseman nurkkapöydässä. Emme olleet varsinaisesti tauolla – kenttäjohtaja oli antanut meille aikaa valmistautua henkisesti kuormittavaan tehtävään. Toisella puolella Suomea oli tapahtunut henkirikos, jonka uhri oli nuori, reilu parikymppinen nainen. Hän oli kuollut väkivallan seurauksena, tekijä oli yhä tavoittamatta. Teon luonne oli jo herättänyt median huomion ja viimeistään seuraavana aamuna siitä olisi kirjoituksia lehdissä ja verkossa.  Kahvi oli kitkerää ja haaleaa, mutta tehokasta. Ei sillä, että sitä olisi tarvinnut tällä kertaa nauttia piristyksen takia – tarve oli ennemminkin hengähdys ja tuumaustauolle. Aikaisemmin olin jo huomannut, että keikkalistalle oli ilmestynyt roikkumaan kiireetön celsius luokan tehtävä. Vilkkaan illan nopeampaa reagointia vaativat tehtävät olivat vieneet partioiden huomion, mutta keikkarintaman hiljennyttyä loppuillasta kenttäjohtaja otti meihin yhteyttä radiolla.      ...

Olen entinen poliisi, irtisanouduin Helsingin poliisilaitokselta loppuvuodesta 2025. Olin suorittanut työharjoitteluni Helsingissä ja saanut sieltä myös ensimmäisen virkani vuonna 2015. Aloitin urani ulkomaalaispoliisissa, minkä jälkeen pääsin tekemään poliisin kenttätyötä, se oli silloinen haaveeni. Reilun kolmen vuoden jälkeen halusin kuitenkin taas vaihtelua ja varsinkin nukkua öisin, sekä pitää viikonloppuja vapaana. Palasin siis ulkomaalaispoliisiin. Viimeisen vuoteni, ennen kuin irtisanouduin, olin rikostutkinnassa ja tutkin lähisuhteissa tapahtuneita väkivaltarikoksia. 2021 aloitin opiskelemaan töiden ohessa ensihoitajan AMK tutkintoa. Saatuani sen valmiiksi, aukeni tilaisuus ottaa irti ja pitää vähän vapaata. Vapaa-aikaa ja lomaa ei juurikaan ollut muutamana edellisenä vuonna ollut, suorittaessani opintoja pääasiassa töiden ohella. Välillä pidin virkavapaata työharjoitteluiden ym vuoksi. Opiskeluiden ohessa kävin myös tekemässä ”lähihoitajan sijaisen”-töitä oikeuspsykiatrisessa...

Meitä oli kaksi partiota ajelemassa sunnuntai aamupäivänä kohteeseen, josta oli tullut ilmoitus raiskauksesta. Ajelimme peräkanaa liikennevirtojen mukana, koska tilanne ei ollut akuutti. Ilmoitettu raiskaus oli tapahtunut viime yön aikana kerrostaloasunnossa. Tekijä oli tiedossa ja hän oli yhä asunnossa, tilanne siellä oli rauhallinen. Ilmoituksen hätäkeskukseen oli tehnyt ulkopuolinen henkilö, hän oli raiskauksen uhrin ystävä. Ilmoittaja oli mennyt kerrostalon pihaan odottamaan poliisia. Saavuimme viimein kohteeseen ja näimme kerrostalon ulko-oven vieressä kättään heiluttavan reilu parikymppisen, silmälasipäisen ja polkkatukkaisen, mustahiuksisen naisen. Ajoimme hänen luo ja kysäisin auton ikkunasta, hänkö oli soittanut hätäkeskukseen.         - Kyllä, minä soitin ystäväni puolesta. Nainen kertoi. - Hän on tuolla asunnossa sisällä poikaystävänsä kanssa, mutta minä en uskalla sinne mennä, koska pelkään että poikaystävä voi ruveta väkivaltaiseksi.   Nainen jatkoi...