Viisi ja puoli sekuntia — ja kaksi vuotta myöhemmin
Laukaus kajahti. Vieressäni seissyt konstaapeli oli puristanut liipaisinta. Kaikki hälinä mielestä katosi sillä hetkellä. Aistit terävöityivät, ja aika tuntui hidastuvan. Toimin kuin itsestään – ilman suunnitelmaa, ilman kriittistä sisäistä puhetta, ilman ainuttakaan ajatusta. Jokainen hermoni virittyi ja kehoni täyttyi valppaudesta.
Katselin tilannetta kuin ulkopuolelta. Näin jokaisen paikalla olijan, jokaisen ilmeen, jokaisen yksityiskohdan. Tiesin tarkalleen, missä oma kehoni oli. Jalat olivat tukevasti maassa, tasapaino oli tukeva. Käsi liikahti vaistomaisesti ja vei OC-sumuttimen takaisin koteloon – sille ei ollut käyttöä. Katse oli kirkas ja nauliintunut edessäni olevaan kohdehenkilöön. En tuntenut lainkaan pelkoa, vihaa tai muutakaan tunnetta, havaitsin vain sen mitä tapahtui.
Japanilaisessa zen-buddhalaisessa perinteessä tätä kutsutaan satoriksi.
Satori on hetki, jolloin todellisuus lakkaa olemasta ajatus. Se on oivallus, joka ei muuta mitään ulkoisesti, mutta muuttaa kaiken siinä, joka sen kokee. Äly hiljenee, ja jäljelle jää vain kirkas tieto siitä, että kaikki on yhtä. Satori on välähdys siitä, mikä on ollut koko ajan tässä – hetki, jolloin näkee maailman ilman selityksiä ja ymmärtää, ettei niitä tarvita.
Laukauksen ääni ei ollut kova. Se oli yllättävän hiljainen pamahdus, korvissa ei alkanut edes vinkumaan. Olimme ulkosalla, joten ääni haihtui ilmaan. Ääni nousi vain hieman liikenteen ja katujen pauhun ylle. Ohikulkijat eivät tuntuneet reagoivan aseen käyttöön, heitä käveli ohitse kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Olin sekuntia aikaisemmin lähestynyt kohdehenkilöä, mutta havainnut kahden muun tilanteessa olleen poliisin ottaneen aseet esiin joilla he jo osoittivat miestä. En nähnyt hänen toista kättä, en tiennyt mitä siinä oli, mutta jotain siinä selvästi oli – otin pari askelta taaksepäin. Vetäisin OC-sumuttimen kotelosta käteeni, mutta tilaisuutta käyttää sitä ei ollut – poliisit olisivat altistuneet sumuttimen silmiä kirvelevälle pilvelle.
Laukaus ei ollut osunut mieheen, sen matka pysähtyi asfalttiin. Mies oli yllättäen syöksynyt kohti aseenkäyttöön varautunutta konstaapelia. Muutaman metrin matka katosi silmänräpäyksessä. Tilanne ei enää vain näyttänyt uhkaavalta – se oli sitä. Törmäyksen jälkeen mies saatiin nopeasti maahan ja käsirautoihin. Kädessään hänellä oli ollut vaatekappale.
Joku tiedotti radioon: "poliisi ampunut laukauksen..."
Olimme olleet hoitamassa toista tehtävää, kun mies oli täysin yllättäen hyökännyt meitä kohti. Ensin oli alkanut kuulumaan huutoa ja sitten mies ryntäsi meitä kohti. Raudoituksen jälkeen havaitsimme, että miehen hallussa oli ollut veitsi. Sekasortoisen tilanteen vuoksi jäi epäselväksi, oliko veitsi ollut piiloitettuna miehen kädessä olleen vaatteen sisällä.
Ei kestänyt minuuttiakaan, kun kadun pätkä alkoi täyttyä poliisiautoista ja sinisestä välkehtivästä valosta. Partiot eristivät alueen nopeasti. Sinivalkoista poliisinauhaa vedettiin ympäriinsä, mikä närkästytti ohikulkijoita, jotka joutuivat kiertämään sen kadun toiselta puolelta.
Poliisiasemalla pidettiin lyhyt jälkipurkutilaisuus, jossa asiaan koulutettu konstaapeli toimi puheenjohtajana. Tilaisuudessa jokainen kävi läpi oman näkemyksensä tapahtumista. Laukauksen ampunut partio lähetettiin tilaisuuden jälkeen kotiin, mutta me jatkoimme vielä työpäivää ja laadimme tapahtumista rikosilmoituksen. Viran toimituksessa olevan poliisin tappaminen on murha, nyt se oli jäänyt yritykseksi. Myös poliisirikostutkintaa johtavalle syyttäjälle kirjattiin ilmoitus poliisin aseenkäytöstä.
Parin tunnin ankaran paperityön jälkeen ajoimme seuraavalle tehtävälle. Se otettiin vastaan taas tyhjälle pöydälle. Edellinen murhan yritys oli tältä erää loppuun käsitelty, jatkossa toki oli odotettavissa kuulusteluja, sekä oikeuden istuntoja. Mutta ensin oli hoidettava sakon kirjoittaminen näpistelystä.
Kuulustelukutsu tulikin hyvin pian, muutaman päivän kuluttua. Tutkinnasta vastasi toinen poliisilaitos, koska asiassa tutkittiin myös poliisin voimankäyttöä, laukauksen ampunut konstaapeli oli epäillyn asemassa. Kävin taas kerran tapahtumat läpi, tällä kertaa rikostutkijan kanssa. Tutkija oli saanut käsiinsä viereisen liikkeen valvontakamerakuvaa, jossa tilanne näkyi, mutta hieman epäselvästi. Videolta näkyi, että ensimmäisestä havainnosta siihen hetkeen, kun mies oli käsiraudoissa, kului noin viisi ja puoli sekuntia. Kuulustelun päätteeksi tutkija mainitsi, että oli kestänyt useampi päivä, ennen kuin epäiltyä oli voitu kuulla, tämä oli ollut niin sekaisin päihteistä.
Tutkinta saatettiin nopeasti päätökseen, koska tekijä oli pidätetty ja kaikki osapuolet konstaapeleita eli helposti tavoitettavissa. Oikeuden istuntoa olikin sitten odotettava kauemmin. Epäilty oli vapautettu, eikä häntä saatu oikeuden eteen, ennen kuin hän jäi taas jostakin rötöksestä kiinni. Aseenkäytössä ei poliisirikostutkintaa johtava syyttäjä havainnut moitittavaa, eikä asia edennyt oikeuteen.
Hieman yli kaksi vuotta tapauksen jälkeen, käräjäoikeus viimein tuomitsi miehen syylliseksi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Näyttöä ei ollut sille, että hän oli ollut aikeissa käyttää veistä poliiseihin, ainakaan surmaamistarkoituksessa. Mies oli ollut niin sekaisin tilanteessa, että kuulusteluissa laukauksesta kysyttäessä hän oli vastannut "minä en ainakaan ampunut!".
Olin tuttuun tapaan istumassa poliisin Volkswagen transportterissa ja katselemassa tietokoneen näytölle yksitellen listautuvia tehtäviä, kun oikeudenkäynti avustajani soitti minulle.
- Nyt on tullut oikeuden ratkaisu. Tuomio tuli virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonkorvauksia sinulle määrätään 500 euroa. Valtion konttori varmaankin hyvittää noin 400 euroa.
Kiitin avustajaani hyvästä työstä ja mietin, että tätä yritysjohtajat kutsuisivat varmaankin "bonukseksi". Päätös siitä, mihin bonarini hassaan, sai odottaa. Edellämme ajava auto ajoi päin punaista ja veronmaksajat odottavat poliisin puuttuvan tämänkaltaiseen toimintaan.
“Ennen valaistumista hakkaa puita, kanna vettä.
Valaistumisen jälkeen – hakkaa puita, kanna vettä.”
— Zen-koan, Tang-dynastia (n. 800–900)
Kommentit
Lähetä kommentti