Kuopio kestää – Jalkapallohuliganismia ja JOUHAn maakuntamatkailua

Mörön raollaan olevasta etuikkunasta kuului kaukaista huutoa, joka lähestyi hiljalleen. Metelin sai aikaan meitä kohti marssiva Puolasta Kuopioon saapunut jalkapallokannattajien joukko. 

Kuopion stadionilla oli juuri päättynyt Legia Varsovan ja KuPsin välinen UEFA Eurooppa-liigan jalkapallo-ottelu. Vierasjoukkueen ultrafanien maine oli kulkenut heidän edellään. Ja siksi Itä-Suomen poliisilaitos oli varautunut otteluun pyytämällä virka-apua Helsingistä.

Ottelu oli päättynyt ja sujunut suhteellisen rauhallisesti. Mutta kaikkein räjähdysherkin hetki oli nyt käsillä.

Tutkiskelin varusteliiviin kiinnittämäni taskun sisältöä. Proteiinipatukoita, kännykän laturi ja power bank. Olin ollut huolellinen ja muistanut kaiken, sekä vähän enemmänkin. Tilpehöörin alta kaivoin muovisen rasian, jonka sisällä oli hammassuojat. Laitoin ne suuhuni. 

Legian kannattajilla on suuri ja hyvin organisoitu kannattajakulttuuri. Ympäri Eurooppaa käydyissä peleissä oli toistuvasti ollut rajua huliganismia. Kannattajajoukko oli usein käynyt vastapuolen kannattajien kimppuun. Joitakin kertoja tappelut olivat yltyneet varsinaisiksi mellakoiksi ja ultrat olivat hyökänneet myös poliisia vastaan. Käytössä oli ollut erilaisia astaloita kuten ketjuja, putkia, kaasusumuttimia ja mitä nyt saatavilla oli.

Erityisen ikäviä ovat jalkapallofanien usein käyttämät soihdut. Niiden käyttö on kiellettyä katsomoissa ja ylipäätään julkisilla paikoilla. Se tuottaa paksun pilven eriväristä savua ja palaa erittäin kuumana. Joskus soihtuja näkee marssivien kannattajajoukkojen jäljiltä upotettuna esimerkiksi raitiovaunukiskojen ja asfaltin väliseen saumamassaan, kun soihtu on sulattanut bitumin ja sen on saanut työnnettyä massan sisään. Sillä ei siis halua tulla tökityksi.

Mitä lähemmäksi ottelupäivä oli hiipinyt, sitä vakavammaksi odottava tunnelmointi oli tiivistyi poliisiaseman käytävillä. Erilaisia uhkakuvia oli ennätetty visioida ja suunnitelmia keksiä niiden torjumiseksi. Jokainen operaatioon määrätty oli ehtinyt tutustua netistä videoihin ja uutisartikkeleihin Legian ultrien aikaisemmista mellakoista ja yhteenotoista. 

Itse olin varustautunut hammassuojilla ja ottanut matkaan isoimman pampun, mitä löysin. Kannossa oli lisäksi pizzerioiden annoskoon mukaan leikkisän lempinimen saanut "perhekaasu". Nimensä mukaisesti siitä riittäisi tarjoiltavaa suuremmallekin joukolle.

Ennen lähtöä organisaatiota johtava komisario oli nostattanut tunnelmaa:

    - Nää on nyt sitten ihan oikeita ultria, eikä mitään suomalaisia puuhastelijoita. Näillä on kova maine ja näytöt. Puolasta on tullut muutama poliisin asiantuntija tueksi meille. Nyt sitten jokaisen pitää olla hereillä ja homman hoitua kunnolla! 

Nyt radiosta alkoi kuulua tietoja fanikulkueen etenemisestä. Se suuntasi kohti meitä. Me olimme risteyksessä, KuPsin suosiman pubin lähistöllä ja olimme varautuneet estämään kulkueen etenemisen sinne. Legia oli voittanut ottelun ja fanit olivat varmasti tyytyväisiä. Mutta juuri pelin jälkeen riski eskalaatiolle oli vielä suuri.

Etäältä alkoi kuulua puolalaisten rytmikkäitä kannatushuutoja ja lauluja. Ääni voimistui vähitellen kun kulkue läheni meitä. Pian se tulikin näkyviin, kun marssijoita alkoi vyöryä nurkan takaa takanamme.

Kulkueesta lenteli kaljatölkkejä ympäristöön ja keskellä kulkuetta paloi ainakin pari soihtua.

Kulkue saapui rinnallemme ja sieltä vilauteltiin meille joitakin keskisormia, mutta sen enempää emme saaneet heissä aikaan mielenkiintoa.

Seurasimme, että kulkue varmasti kaartaa risteyksessä oikealle, eikä jatka matkaa vasemmalle, kohti KuPsin kannattajien tukikohtaa.

Tilanne alkoi näyttää hyvältä, kun kulkue seurasi risteyksessä sovittuja askelmerkkejä. Mutta yksi mies erkani joukosta ja eteni reippaasti suoraan kohti vastapuolen kannattajien baaria.

        - Nyt sieltä lähti joku tulemaan! Huudahti etupenkillä istuva ryhmänjohtaja. - Aja siihen, torpataan toi saman tien!

"Mörkö" nytkähti rajusti, kun kuljettajan painavalla kaasun polkaisulla ryhmää kuljettava auto työntyi miehen eteen. Nykäisin auton sivuoven auki ja hyppäsin ulos vinyylipatukka valmiina kädessäni. Tähän oli valmistauduttu.

Huusin miehelle:    

        - STOP! 

        - Kurwa!

Muu ryhmä purkautui autosta ja muodosti rivin risteykseen samalla kun mies ravisteli säikähtäneen ilmeen kasvoiltaan ja ärisi joitakin vihaisia sanoja puolaksi. Hän lähti kävelemään takaisin kohti kulkuetta keskisormeaan heilutellen, kukaan ei ollut näköjään lähtenyt seuraamaan häntä.

Jäimme kuitenkin risteykseen seisomaan kunnes koko kulkue oli ohittanut meidät ja tilanne näytti meidän asemapaikallamme rauhalliselta. 

Hyppäsimme takaisin autoon kuuntelemaan radiosta tilanteen kehittymistä ja tunnelmoimaan.

Radiosta tarkkailu kertoi kulkueen etenevän sovittuja reittejä pitkin. Lopulta joukko alkoi hajaantumaan ja siirtymään majoituspaikkoihinsa, jotkut pienemmät ryhmät löysivät tiensä Kuopion ravintoloihin. Uhkakuvatkin alkoivat sulaa pois mielistä. Järjestyshäiriöt pysyivät hyvin maltillisina.

Olimme selvästi onnistuneet ennaltaehkäisemään kaikkein pahimman!

    - Nuo selvästi tiesivät, että Suomessa ei kannata yrittää. Kuului jostakin auton kuljetustilasta, oli hankala hahmottaa kypärä päässä, kenelle mumiseva ääni kuului.

    - Tosiaan. Kuittasi ryhmänjohtaja etupenkiltä. - Selvästi pelästyivät meitä ja varsinkin Rajamäen patukkaa.

    - Kiitän, herra ylikonstaapeli. Tuntuu hyvältä, kun kehutte patukkaani.

Radion särähdys keskeytti purkukeskustelun.

    - 2 Aarne, ottakaa te tonne Kuopion torille. Näyttää siltä, että kannattajat ovat hajaantuneet, mutta seuratkaa sitä tilannetta sieltä torilta.

    - 2 A, kuittaa. Sanoi ryhmänjohtaja vastauksen radioon.

Rauhallisesti siirryimme torille. Kuljettaja löysi sopivan varjoisan paikan, josta pystyimme seuraamaan väsynyttä liikehdintää torin ympäristössä. Torilla ei vaikuttanut olevan tietoakaan juuri käydystä kansainvälisestä jalkapallo-ottelusta läheisellä stadionilla. Taikka siitä, kuinka lähellä täystuho oli ollut.