Umpisolmu ei purkaudu voimalla – kuinka luottamus avasi vyyhdin

Menin poliisiaseman asiakaspalvelupisteelle. Sinne oli tullut käymään Raine Lindemanin sukulaispariskuinta tuomaan Rainelle poliisivankilalle tupakkaa. Saavuin aulaan ja näin siististi pukeutuneen nuoren romanipariskunnan ja menin tervehtimään heitä.

        - Terve, olitteko te tuomassa vankilalle jotain?

        - Oletko sinä Rajamäki? Nainen vastasi kysymykseen kysymyksellä.

        - Kyllä olen.

        - Kuule. Raine ei oo se joka sillä pyssyllä ampui, se oli ihan toinen mies. Romaninainen täräytti.

        - Niinkö? Kuka sillä mahtoi ampua? Kysyin yllättyneenä.

        - Mie en tiedä sitä. Mutta Raine on syytön! Hän jatkoi.

        - Okei. No mä en voi oikein asialle mitään, jos ei ole sitä ampujaa tiedossa.

        - Kyllähän mie sen tiedän. Mutta voisitko sie antaa nämä tupakat Rainelle. Ja miten se voi siellä? Onko sillä kaikki hyvin? Ja voisko se jo saada luvan soittaa äidille, kun hän on niin huolissaan? Äänen sävy vaihtui komentavasta pyytelevään.

        - No eihän siellä kopissa kivaa ole, mutta kyllä se mun mielestä siellä ihan hyvin pärjää. Hänen yhteyden pitoaan on nyt rajoitettu oikeastaan niin pitkäksi aikaa, että nämä asiat on selvitetty ja kaikki henkilöt on saatu kiinni. Vakuuttelin.

        - Tarvitseeko ne henkilöt kuulustella ennen? Kuule, mie katson mitä mie voin asialle tehdä!

Otin vastaan tupakat, jotka pariskunta oli tuonut, kättelin heidät ja toivotin hyvät päivänjatkot, kun he poistuivat asemalta.

Raine Lindeman oli vangittu ja istui poliisivankilan sellissä jo neljättä päivää ja hänen siirtämistään Vantaan vankilaan suunniteltiin. Hänellä oli pitkä lista rikoksia, mistä häntä nyt epäiltiin: pahoinpitely, törkeä vahingonteko, ampuma-aserikos, sekä rattijuopumus vakavampina nimikkeinä liikenteeseen liittyvien rikosten lisäksi.

Juttu oli päätynyt lähisuhdeväkivalta-ryhmän tutkittavaksi, koska Rainen epäiltiin pahoinpidelleen vaimoaan,Teresa Lindemania. Hätäkeskukseen oli tullut useita ilmoituksia kaahailevasta ja seilaavasta ajoneuvosta. Eräs niistä oli tullut huoltoasemalta.

Ilmoittaja oli kertonut, että paikalla oli käynyt henkilöauto, jonka kuljettaja oli tankannut ja jättänyt bensat maksamatta. Partio kävi paikalla selvittämässä asiaa ja siinä yhteydessä he katselivat valvontakameratallenteet. Tallenteilta näkyy, kun auto ajaa bensatankin viereen, autosta poistuu kaksi muuta miestä ja yksi nainen romanivaatteissa. Seurue jää aseman pihalle polttamaan tupakkaa, samalla kun myöhemmin Raineksi tunnistettu mies tankkaa autoaan. Jossakin kohtaa Rainelle, sekä toiselle seurueen miehistä alkaa riita. Miehet heiluttelevat käsiään ja osoittelevata toisiaan. Heikkolaatuisella tallenteella ei ole ääniä, mutta eleistä voi päätellä että huuto oli kova.

Miehet riitelevät suurieleisesti, välillä poistuen kameran näkökentästä. Riitely kestää joitakin minuutteja, minkä jälkeen Raine menee vierellä tupakkaa polttavan naisen luo ja lyö tätä avokämmenellä kasvoihin siten, että nainen kaatuu maahan. Raine ottaa naista hiuksista kiinni ja yrittää niistä riuhtoen vetää naisen autoon. Kaksi muuta miestä vaikuttavat yrittävän estellä Rainea sanallisesti, kunnes mies, jonka kanssa Rainella oli riitaa, ottaa taskustaan esiin veitsen ja uhkaa tällä Rainea.

Raine päästää irti naisen hiuksista ja lähestyi veitsellä ilmaa huitovaa miestä. Mies potki jaloillaan ilmaa ja teki leikkaavia liikkeitä suuressa kaaressa Rainea kohti, samalla perääntyen muutamia askeleita Rainen tieltä. Raine tökki miestä rintaan etusormellaan ja vaikutti huutavan muutaman sanan veitsimiehelle, minkä jälkeen hän paineli autonsa rattiin ja kaahasi pois paikalta. 

Muu seurue poistui hetken päästä kameran näkymättömiin. Vaikka poliisipartio tuli kiireellisenä paikalle, sillä ei ollut mitään mahdollisuutta tavoittaa heitä. Partio sai kuitenkin auton tuntomerkit ja rekisteritunnuksen.

Raine Lindeman lopulta tavoitettiin tuntien päästä kehä ykkösellä. Hän oli kääntynyt liittymästä vastaantulevien kaistalle ja nopeasti joutunut väistämään häntä kohti ajavia autoja pientareen puolelle. Partio oli lähellä ja tavoitti Rainen autostaan, jonka pyörät sutivat löysää maata ympärilleen. 

Partio otti Rainen ripeästi kiinni autosta, laittoi hänet käsirautoihin ja tarkisti hänen taskustaan. Housun taskusta löytyi läpinäkyvä minigrip-pussi, jonka sisällä oli valkoista jauhetta. Raine oli kertonut, että ei tiedä mitä se oli. Raine laitettiin vielä poliisiauton perätilaan odottamaan, kun partio teki etsinnän autoon huumausaineiden löytämiseksi, joita ei kuitenkaan enempää autossa ollut.

Raine vietiin verikokeisiin oikeuslääketieteelliseen sairaalaan rattijuopumuksen todistamiseksi. Myöhemmin tuloksista selvisi, että Rainen veren alkoholipitoisuus oli 1.24 promillea. Verestä löytyi lisäksi amfetamiinia. Verikokeista Raine tuotiin Pasilan poliisivankilaan.

Seuraavana päivänä huoltoasemalta oli tullut ilmoitus, että heidän polttoainepumppuun oli tullut vika. Kun vian syytä oli alettu selvittelemään, oli pumpusta löytynyt luodinreikä ja luoti, joka oli vaurioittanut pumppua. Lisäksi pumpun lähellä olleesta roskakorista löytyi pistooli. Valvontakameratallenteilta ei voinut havaita laukausta, tai roskapönttöä. Mutta koska pumppu oli toiminut vielä Rainen sillä tankatessa, oli syytä epäillä, että Raine oli ampunut pumppua.

Kuulusteluissa Rainelle oli näytetty valvontakamerakuvaa ja kysytty, keitä henkilöt olivat. Raine kertoi, ettei tiennyt. Hänen mukaansa he olivat vain joitakin "mustalaispoikia" jotka olivat tulleet kyytiin. Kysyttäessä, oliko nainen hänen vaimonsa, Raine oli vastannut myönteisesti.

Raine oli myöntänyt syyllistyneensä vaimonsa pahoinpitelyyn, sekä liikennerikoksiin, että huumausaineenkäyttörikokseen, mutta ampuma-aserikoksen ja törkeän vahingonteon hän kiisti. Hän kertoi ettei tiedä mitään aseesta, eikä varsinkaan laukauksesta. Hän kertoi olleensa niin humalassa, että muistikuvat olivat todella hämäriä eikä muistanut edes puukolla huitomista, mutta koska se videolla näkyi, niin ehkä häntä sitten oli laittomasti uhattu.

Kiikutin tupakka-askit poliisivankilalle ja päätin samalla ottaa lyhyen juttutuokion Rainen kanssa, jos vaikka muisti olisi virkistynyt ja "tuntemattomien mustalaispoikien" nimet olisivat tulleet mieleen. Vartija kävi noutamassa Rainen luokseni vankilan pieneen hissiaulaan.

        - Terve Raine, miten menee? Kysyin

        - Ihan hyvin, vähän tuolla on tylsä olla kaiket päivät. Hän vastasi, hieman naurahtaen.

        - No varmasti. Sinun siskosi toi sinulle tupakkaa, mä annoin ne vartijalle. Ajattelin samalla kysyä, oisko sun mieleesi muistunut keitä ne mustalaispojat olivat?

        - No ei kyllä. Ne oli kyllä aika pahoja poikia, eikä ne kertoneet niiden nimiä. Ja mä olin niin sekaisin, että en mä oikein mustakaan siitä mitään...

        - Nojoo. No oisko mahdollista että ne olisi olleet Tenho Hagert ja Vilho Långström

        - No ei kyllä, ei kuulosta yhtään tutulta.

Tenho ja Vilho olivat ehkä tässä kohtaa vielä enemmänkin vain arvaus. Raine oli ollut heidän kanssaan viimeisen kuukauden aikana useita kertoja tekemisissä poliisin kanssa, pääasiassa liikennetehtävien johdosta. Lisäksi samana yönä kun Raine oli otettu kiinni, Vilho oli joutunut putkaan jäätyään humalassa kiinni näpistyksestä ja vastusteltuaan vartijoiden kiinniottoa. Tenho oli lisäksi Rainen vaimon Teresan serkku.  Kannatti kuitenkin testata antaisiko Raine lisätietoja, jos arvaus vaikka olisikin osunut oikeaan. 

Palasin työpisteelleni. En ollut löytänyt Tenhon ja Vilhon puhelinnumeroita mistään, tai löytämäni numerot eivät olleet enää käytössä. Olin kuitenkin etsintäkuuluttanut heidät, jotta jos he joutuisivat poliisin kanssa tekemisiin, asiaan voisi saada jotakin selvyyttä.

Puhelimen pärähti soimaan.

        - Helsingin poliisilaitos, Rajamäki. Vastasin virallisella vastauksellani.

        - Päivää. Oletko se sinä, joka tutkii Raine Lindemanin juttua? Puhelimesta kuului vieras naisääni.

        - Kyllä, kuka siellä soittaa?

        - Minä olen Raine Lindemanin äiti. Ja teillä on nyt kiinni väärä mies! Siellä bensa-asemalla oli kaksi muutakin miestä. Nainen vastasi jämäkästi.

        - Oliko ne ne Tenho Hagert ja Vilho Långström? Koitin heittää palloa nyt Rainen äidin suuntaan ja katsoa mitä tapahtuu.

        - Ne miehet ne oli. Miksi sinä et heitä kuulustele?

Kerrankin tärppäsi, ajattelin.

        - Mä olen yrittänytkin saada heitä tänne kuulusteluun, mutta mulla ei ole heidän puhelinnumeroitaan. Voisitko sinä antaa ne, että saisin heidät kertomaan oman osuutensa. Pyysin kohteliaasti.

        - Minullakaan ei ole heidän numeroita, mutta minä pidän huolen, että he tulevat. Minne ja milloin sinä haluat heidät kuulustella?

        - No tuota.... Epäröin hetken yllättävän ja tiukan kysymyksen johdosta. - Huomenna, täällä Pasilassa. Vaikka kello kymmeltä Tenhon ja yhdeltä iltapäivällä Vilhon.

        - Selvä! He ovat silloin siellä! Kuule, minä en tiedä mikä näitä nuoria oikein vaivaa. Meidän kulttuuriin kuuluu, että kunnioitetaan vanhempia, mutta nykyään nämä nuoret eivät enää yhtään kuuntele. Vastasi Rainen äiti, pehmenneellä äänellä.

        - No niinpä. Ja nuorilla tuntuu olevankin paljon ongelmia huumeiden kanssa. Ja kyllähän siis Raine on myös ihan omilla ansioillaankin nyt kiinni. Vastasin.

        - Kyllä, mutta jokaisen kuuluu ottaa omat asiansa omiin nimiinsä, eikä syyttää muita! Ja Raine on ihan hyvä poika. Hänellä on nyt vain ollut vaikeaa, kun hänellä on ollut riitaa vaimonsa Teresan kanssa. Heidän lapsensa ovat nyt täällä meidän luona ja me pidetään heistä hyvää huolta. Mutta siitä Teresasta ei ole mitään tietoa missä se menee ja kenen kanssa!

Rainen äiti jäi vielä hetkeksi juttelemaan kanssani puhelimeen. Hän kertoi, kuinka hänen nuoruudessaan ei ollut vielä huumeita ja silloin vanhempiakin osattiin kunnioittaa. Hän oli hyvin huolissaan minkälaisiin ongelmiin heidän nuorisonsa on nykypäivänä ajautumassa. Hän kertoili pojastaan, kyseli tämän kuulumisia ja kuinka hän on pärjännyt poliisivankilassa ja toivoi saavansa soittaa pojalleen. Se ei tietystikkään tutkinnan tässä vaiheessa ollut mahdollista.

Toivottelin äidille jaksamisia, ennen kuin suljin puhelun ja nopeasti havahduin ajatuksistani, kun sisään avokonttoriin rynnisti puuskuttaen kiihtynyt ryhmänjohtaja. Arvasin että hänellä oli nyt asiaa jollekulle muulle kuin minulle, tuolla tavalla hän ei uskaltaisi minua lähestyä, vaikka aihetta ehkä joskus olisikin. Hän jymistelikin ohitseni takanani istuvan Sinin luo ja tiuskahti:

        - Miksi se juttu ei ole vielä hoidettu, minkä annoin sinulle!

        - En minä ole kerennyt. Minulla on vielä paljon näitä vanhojakin töitä kesken, en minä vielä pysty tekemään niin nopeasti kuin muut. Sini vastasi rauhallisesti.

Sini oli jo virkansa viimeisiä vuosia suorittava kymmeniä vuosia talossa töissä ollut konstaapeli. Hän oli aina hyvin ystävällinen ja tunnollinen ja oli jo saanut tarpeekseen poliisin työhön liittyvästä jännityksestä. Hän halusi vain rauhassa hoitaa työnsä ja keskittyä omaan työpaikan ulkopuoliseen elämäänsä, niinkuin kuka tahansa.

Sini jatkoi vastailuaan lyhyesti ja tyynesti tiuskintaan, kunnes ryhmänjohtajalta tuntui loppuvan tarmo ja hän lähti puhisten pois. Ajattelin, että olisi pitänyt sanoa asiaan jotakin, mutta nyt olo oli jo niin ylikuormittunut, ettei virta riittänyt taas uudelle riidalle. Sinille kuitenkin sanoin:

        - Mitä se oikein tuli sulle huutamaan?

        - No kun en ole saanut näitä juttuja tarpeeksi nopeasti valmiiksi. En mä voi sille mitään, että mulla kestää oppia pitkään. Sini totesi, ilman minkäänlaista katkeruutta äänessään.

        - Niin, paska valuu alaspäin... Mutisin.

Vaihdoimme muutaman sanan tilanteesta, kunnes työaika päättyi ja pääsimme suuntaamaan koteihimme.

Seuraavana päivänä puhelimeni parahti soimaan kymmenen aikoihin. Aulavartija soitti, aulaan oli ilmestynyt Tenho Hagert puolisoineen, joka oli ilmoittanut että haluan keskustella hänen kanssaa.

Yllätyin hieman, mutta olin kuitenkin varautunut varmuuden vuoksi kuulustelua varten.

Menin tapaamaan pariskuntaa aulaan. Kättelin molemmat, Tenho pysyi vaiti ja tuijotteli kengänkärkiään, mutta hänen puoliso kysyi:

        - Voidaanko me molemmat tulla kuulusteluun?

        - Ei, kyllä Tenho pitää tulla yksin. Vastasin hieman huvittuneena.

        - No hyvä on. Kai minä saan odottaa täällä aulassa?

        - Se kyllä käy. Vastasin ja lähdimme Tenho kanssa kohti kuulusteluhuonetta.

Huoneessa Tenho istahti pöydän ääreen, ojensin hänelle laminoidun lapun, johon oli kirjoitettu rikoksesta epäillyn oikeudet ja velvollisuudet. Vaitelias mies hypisteli ja pyörittäli paperia käsissään, eikä vaikuttanut perehtyvän siihen lainkaan.

Aloitettuani kuulustelun Tenho puhui tapahtumista melko varovaisesti. Hän kuitenkin kertoi, että kolmas tilanteessa ollut mies, se joka oli huitonut puukolla kohti Rainea, oli kuin olikin Vilho Långström.

        - Rainelle ja Vilholle tuli siellä bensa-asemalla jotain riitaa. En mä oikein tiedä miksi, mutta mä yritin mennä siihen väliin ja estellä heitä. Se oli aika paha tilanne ja siinä olisi voinut käydä hassusti. Hän kuvasi tilannetta.

        - Okei. No entäs mitä sinä tiedät aseesta? Kysyin.

        - Ai mistä aseesta? Hän vastasi säikähtäneenä.

        - Siellä autossa oli ase. Oliko se sinun?

        - Ei se minun ollut! Minä en tiedä siitä yhtikäs mitään!

Muutaman kysymyksen jälkeen sain kuulustelun valmiiksi. Käänsin tietokoneen näytön kohti Tenhoa ja tarjosin kuulustelupöytäkirjan hänelle luettavaksi ja tarkistettavaksi. Tenho silmäili sitä lyhyen hetken ja sanoi

        - Kyllä mie luotan sinuun, ei minun tarvitse tätä lukea. Minkä jälkeen hän allekirjoitti pöytäkirjan.

        - No oliko se ase Vilhon? Kysyin. - Nyt ei mene enää paperille mitään, mutta Raine on nyt saamassa syyt niskoilleen. Koitin saada epävirallisesti jotakin vihiä asiaan.

        - En kyllä tiedä yhtään kenen se ase oli. 

Saattelin Tenhon takaisin aulaan puolisonsa luo. Tenhon puoliso halusi vielä vaihtaa muutaman sanan Rainen voinnista, ennen kuin he lähtivät yhdessä matkaan. Palasin itse työpisteelleni odottelemaan iskisikö salama kahdesti samaan paikkaan saman päivän aikana.

Ja tasan kello kolmetoista puhelimeni taas ilmoitti aulavartijan tavoittelevan minua. Vilho Långström oli saapunut paikalle!

Vilho käveli aulassa edes-takaisin ja vaikutti levottomalta. Hän oli pitkä ja hoikka mies. Kutsuin häntä nimeltä ja hän tuli luokseni katsoen minua tuimasti ja puristi kättäni lujasti.

Menimme kuulusteluhuoneeseen ja annoin hänenkin luettavaksi rikoksesta epäillyn oikeudet ja velvollisuudet, vaikka ne eivät häntäkään vaikuttaneet kiinnostavan.

Kuulustelun alettua Vilho myönsi heti, että oli uhkaillut Rainea puukolla. Hän sanoi, että oli pelännyt Rainea, koska tämä oli iso ja vahva mies, sekä aivan sekaisin viinasta ja huumeista. Hänen mukaansa hänelle ja Rainelle oli tullut riita Rainen vaimon Teresan vuoksi. Rainelle oli paljastunut, että Vilho oli jo jonkin aikaa liikkunut Teresan kanssa kahdestaan ja heillä olikin ollut jonkinlainen suhde. Vilho sanoi, että Raine halusi bensa-aseman pihalla selvittää asian ja ottaa vaimonsa takaisin. Sen takia Raine raine oli hiuksista retuuttaen yrittänyt saada Teresaa autoonsa. Vilho kertoi, että oli lopulta joutunut puuttumaan siihen ja siksi ottanut veitsen esiin.

Mutta aseesta ja laukauksesta ei Vilhokaan tiennyt, tai halunnut kertoa mitään. Ei edes "papereiden ohi".

Päätimme kuulustelun ja Vilho allekirjoitti kuulustelupöytäkirjan, hänkin sitä tarkastamatta. Saatoin Vilhon ulos poliisiasemalta ja menin itse takaisin työpisteelleni. En ollut onnistunut tavoittamaan asianomistajaakaan, Teresa Lindemania ja ajattelin että voisinhan koittaa, onnistuisiko Rainen äiti järjestämään hänetkin paikalle.

Etsin Rainen äidin numeron puhelimestani ja soitin. Muutaman piippauksen jälkeen puhelimeen vastattiin.

    

        - Haloo.

        - Helsingin poliisista Rajamäki. Tenho ja Vilho kävivät kuulustelussa, mutta minun pitäisi vielä saada yhteys Teresaan. Sanoin.

        - Se tyttö onkin vaikea saada kiinni, mutta minä yritän! Haluatko hänet heti huomenna aamulla?

        - Se sopisi oikein hyvin, kiitos paljon.

Seuraavana päivänä kymmenen aikoihin Teresakin saapui asemalle ja menin noutamaan hänet asiakasaulasta kuulustelua varten. 

Hän oli viehättävä nuori nainen, pukeutunut romanihameeseen, meikannut ja laittanut tuoksuvaa hajuvettä, ehkä vähän liikaakin. Kutsuttuani häntä nimellä, hän tuli luokseni keinuen, hymyili ja ojensi hennosti kätensä. Tervehdin häntä ja vein hänet kuulusteluhuoneeseen. Teresa kulki takanani, hieman lähempänä kuin olisi ehkä sopivaa. Hän istuutui penkille pöydän ääreen ja sanoi hymyillen:

        - Oletko sinä se Rajamäki?

        - Kyllä. Vastasin lyhyesti.

        - Minä olen kuullut sinusta. Hän jatkoi. - Sinut tunnetaan meidän piireissämme.

        - Niinkö? Pitäisikö tässä alkaa varautumaan johonkin kostoon? Kysyin hieman hämmentyneenä.

        - Ei kun ihan hyvällä! Sinä olet kuuluisa. Hän selitti.

        - Vai niin. Vastasin ja huomasin menneeni sekaisin ajatuksissani, enkä tainnut enää täysin johtaa tilaisuutta.

Sain kuitenkin avattua tietokoneen ja aloitettua kuulustelun samalla, kun Teresa katseli minua terävillä silmillään virnuillen.

Teresankaan kuulustelusta ei juuri mitään uutta selvinnyt. Hän ei itse halunnut vaatia Rainelle raingaistusta tai korvauksia pahoinpitelystä. Hän kertoi, että oli ollut ajelemassa miehensä Rainen, serkkunsa Tenhon, sekä ystävänsä Vilhon kanssa, kun Rainelle ja Vilholle oli tullut riita jostakin hänelle tuntemattomasta asiasta. 

Kuulustelun päätteeksi Teresa silmäili kertomuksen läpi, eikä halunnut tehdä siihen muutoksia. Tarjosin hänelle digitaalista allekirjoituslaitetta, hän tarttui siihen samalla hipaisten kättäni. Hipaisu oli niin kevyt, että sen saattoi selittää vahingoksi, mutta siltä se ei kyllä tuntunut.

Saatoin Teresan ulos poliisiasemalta, poistuessaan hän vielä naurahtaen vilkaisi olkansa yli ja vilkutti sormillaan. Pudistelin päätäni kun katselin Teresan kävelyä pois poliisiasemalta.

Palasin työpisteelleni ja ajattelin vielä kerran koittaa tutkia valvontakameran videota, jos vaikka huomaisin siinä jotain, mistä voisi saada viitteitä kuka laukauksen oikein oli ampunut. Muutama muukin kollega alkoi kerääntymään ympärilleni katsomaan mielenkiintoista puukkotappeluvideota, eikä se minua haitannut, saattaisihan jonkun toisen tuoreet silmät havaita jotakin mitä en itse huomannut.

Olin itse alkanut uskomaan, että ampuja tuskin oli Raine, sitä oli minulle niin monelta taholta niin kiven kovaan väitetty. Epäilin oikeastaan eniten Tenhoa. Vilho oli kuitenkin niin keskittynyt Rainen kanssa uhoamiseen, että tuskin hänellä oli siinä tilanteessa mahdollisuutta ammuskella.

Takanani ryhmänjohtaja oli istahtanut Sinin viereen ja omien sanojensa mukaan "auttoi" tätä. Auttaminen vaikutti tarkoittavan sitä, että Sinin piti selittää työskentelyään. Välillä kuului ylikonstaapelin äyskähtelyä vastaukseksi Sinin rauhallisella äänellään esittämiin kysymyksiin, joita hän taisi esittää ihan vain kiusallaan. Vilkaisin olkani yli touhua ja mietin, että jos tuon ajan käyttäisi omien töiden hoitamiseen, niitä ei ehkä tarvitsisi jaella muille.

Video oli tullut juuri kohtaan, jossa Raine raahaa hiuksista Teresaa kohti avoinna olevaa auton taka-ovea.

        - No just! Tuhahti olkani takaa Katariina, joka oli myös kiinnostunut videosta. - Tuosta näkee, kuinka paljon naista kunnioitetaan tuossa kulttuurissa. Nainen on vain niinkuin joku esine jonka voi omistaa!

Video päättyi ja ympärilleni kerääntynyt kokous hajaantui omiin puuhiinsa. Puhelimeni alkoi soimaan ja näytöltä näin, että soittaja oli taas Rainen äiti.

        - Helsingin poliis.... En kerennyt lausetta loppuun kun puhelun toisesta päästä kuului:

        - Miksi Raine on yhä vangittu! Eikö Tenho ja Vilho ja Teresakin ollut jo kuulusteltu? Tunnistin äänestä soittajan Rainen äidiksi.

        - Raine joutuu olemaan siellä niin pitkään kunnes tämä asia on selvitetty ja yhteydenpidon rajoitukset voi purkaa. Vastasin.

        - Nyt sanot minulle! Että kuka pitää vielä kuulustella, että Raine saadaan vapaaksi!

Säpsähdin! Komento tuli niin tiukasti, että lähes itse tunnustin olleeni huoltoasemalla ammuskelemassa bensapumppuja. Kokosin kuitenkin nopeasti itseni ja vastasin:

        - Kukaan ei myönnä sitä ampumista. Mutta eikö se ollut Tenho? Heitin taas ilmoille pienen arvauksen.

        - Me olemme keskustelleet Tenhon vanhempien kanssa ja kyllä hänen on se myönnettävä! Mutta Tenho ei ole enää Helsingissä, hän on mennyt kotiinsa Joensuuhun. Mitä sinä haluat että tehdään, jotta asia saadaan kuntoon!

Mietin hetken. Nyt oli selvästi painetta Tenhon suuntaan omien sukulaisten suunnalta, että hän kävisi itse myöntämässä ampumisen. Mutta paine saattaisi laantua, jos häntä ruvettaisi odottamaan Helsinkiin, joten olisi toimittava ripeästi.

        - Sano sille Tenholle, että menee lähimmälle poliisiasemalleen. Minä pistän hänelle kuulustelun perään ja teen siihen valmiiksi kysymykset. Ja hän sitten vastaa niihin ja panee nimen alle.

        - Selvä! Minä teen näin! Ja hän sulki puhelimen.

Muutaman tunnin kuluttua Joensuun poliisiasemalta soitettiin ja ilmoitettiin, että romanimies nimeltä Tenho Hagert oli käynyt paikalla ja vaatinut tulla kuulustelluksi. Asia oli hoidettu ja sain sähköpostilla kuulustelupöytäkirjan.

Luin pöytäkirjasta Tenhon kertomuksen. Hän oli nyt kertonut aseen olevan hänen ja että hän oli ampunut bensapumppuun. Hän oli ampunut, koska Raine oli täysin hurjistunut ja ei näyttänyt käsittävän, että Vilho saattaa kohta puukottaa häntä. Miehet eivät olleet uskoneet Tenhon käskyjä lopettaa tappelu, joten hän oli päättänyt ottaa aseen esiin ja ampua sillä varoituslaukauksen, jonka oli tarkoitus osua vain maahan. Sen seurauksena Raine oli kuitenkin hypännyt autoonsa ja ajanut pois paikalta. Hetken kuluttua oli kaukaa alkanut kuulumaan poliisin sireenien ääniä, joten hän päätti piilottaa aseen huoltoaseman roskakoriin ja lähteä pakoon Teresan ja Vilhon kanssa.

Seuraavana päivänä ajelin kollegani kanssa Vantaan vankilalle, johon Raine oli nyt siirretty Pasilasta. Kuulustelisin hänet vielä kertaalleen. Avasin keskustelun kertomalla poliisin tietoon tulleista seikoista. Raine tuumaili hetken, hän varmaankin mietiskeli, että muut paikalla olijat olivat jo puhuneet itsensä juttuun kiinni. Sitten hän alkoi kertomaan.

Hän sanoi, että vaimon Teresan kanssa oli jo muutaman kuukauden ollut ongelmia. Teresaa ei näkynyt paljoa kotona ja hän epäili että Teresa käytti huumeita. Sitten hän oli kuullut, että Teresalla oli suhde Vilho nimiseen mieheen. Sinä iltana hän oli halunnut selvittää asian ja Tenho oli tullut mukaan, ikäänkuin erotuomariksi. He olivat ottaneet Vilhon kyytiin ajelulle ja lopulta päätyneet bensa-asemalle tankkaamaan. Siinä kohtaa asian selvittäminen oli äitynyt väkivaltaiseksi. Hän kertoi, että oli kuullut pamauksen, mutta ei tiennyt kuka oli ampunut, mutta oli kuitenkin päättänyt poistua paikalta.

Kuulustelun jälkeen kysyin Rainelta, halusiko hän soittaa äidilleen.

        - Kyhyyllä. Hän vastasi epäröiden ja yllättyneenä.

Näppäilin puhelimen soittamaan Rainen äidille ja kaiuttimen päälle. Puheluun vastattiin ja ilmoitin heti

        - Poliisista Rajamäki soittaa. Mä olen täällä Vantaan vankilassa Rainen kanssa ja jos haluatte niin voitte puhua. Mutta ihan vain kuulumiset voitte vaihtaa ja tästä rikosasiasta ei sitten puhuta mitään. Ja kaiutin on päällä, minä kuuntelen koko keskustelun.

        - Kiitos paljon! Raine miten sinä voit? Kuului puhelimen kaiuttimesta samalla, kun laskin sen pöydälle Rainen eteen.

Raine jutteli äitinsä kanssa niitä näitä. Itse mietiskelin samalla, että tämä nyt oli varmaankin taas jonkinasteinen virkarikos, yhteydenpidon rajoitus oli vielä voimassa. Mutta päätin luottaa siihen, että asia jäisi näiden seinien sisälle. Kun joku lopulta otti vastuun, umpisolmu alkoi purkautua.