Joulumieltä helsingissä
Olimme jouluaaton aattona erään Kallion naapurustossa sijaitsevan päihteidenkäyttäjille tarkoitetun asuntolan edessä, niitä lähialueella sijaitsee useampia. Iltapäivä oli kylmä ja lunta oli tullut paljon.
Kyydissämme oli pari näpistelystä kiinni jäänyttä asuntolan asukasta, jotka olimme päättäneet sakon lisäksi poistaa rikoksentekopaikalta. Molemmille oli tehty turvallisuustarkastus ja heidän mukanaan ollut omaisuus oli hallussani. Tavaroiden seasta oli löytynyt puolikas pilleri huumausaineeksi luokiteltavaa lääkettä paperimyttyyn piiloitettuna. Olin jo kirjoittanut sakon valmiiksi ja tehtävä oli oikeastaan sen tiedoksiantoa vaille suoritettu. Mutta nyt eteeni oli ilmestynyt huumausaineen käyttörikos epäilys. Siitä pitäisi kirjoittaa uusi sakko, sekä takavarikkopöytäkirja ja toimittaa epäilty huumausaine poliisiasemalle. Toki oli mahdollista, että lääkkeen hallussapitoon olisi jokin hyvä selitys, esimerkiksi lääkärin määräämä resepti, eikä sitä välttämättä oltu hankittu katukaupasta. Mutta apteekki harvemmin pakkaa tabletin puolikkaita likaisiin paperimöykkyihin...
Astelin Maijan takatilan oville ja annoin ensimmäisenä oven suusta nopeasti sakon tiedoksi. Kiitosten ja muiden muodollisten kohteliaisuuksien jälkeen näytin kämmenelläni olevaa pilleriä ja kysyin:
- Mikä tämä on?
- Hei pliis, älä vie sitä! Mies aneli.
- Onko sulla tähän mitään reseptiä? Kysyin toiveikkaana.
- Ei oo, mut siis mä tarviin sitä. Kerjääminen jatkui. - Mä en pärjää ilman mun lääkkeitä.
- No eihän tää ole sun lääke jos ei lääkäri ole sitä sulle määrännyt! Tiuskaisin ja jatkoin. - Tästä pitää tehdä rikosilmoitus käyttiksestä ja tää menee takavarikkoon.
- Eikun ihan oikeesti! Mun on pakko saada se! Nyt on joulu, eikö sulla ole yhtään joulumieltä? Hän jatkoi epätoivoisena värisevällä äänellä.
Katsoin miehen anovia kauriinsilmiä ja mietin, että ei huvittaisi ryhtyä ikuisuuden vieviin paperitöihin, joilla ei loppujen lopuksi saavutettaisi yhtään mitään. Sakkoa miehellä ei olisi varaa maksaa ja hänen päihdeongelmansa tuskin paranisi. Virkakoneisto toki saisi rattaisiinsa jauhettavaa. Voisin myös heittää pillerin roskiin, välttyä kaikelta vaivalta, mutta syyllistyä jonkinlaiseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.
- No ota se. Olin tehnyt päätökseni. - Mutta sitten ette enää varastele ja ootte muutenkin kunnolla, nyt tosiaan on joulu.
Miehen suu loksahti hämmästyksestä auki kun hän ojensi kätensä ja pudotin puolikkaan tabletin niihin. Kyynelet valuivat hänen silmistään kun hän sanoi:
- Kiitos! Kiitos että joskus ajattelette meitä köyhiä!
Miehet kävelivät ripeästi vilkutellen ja kiitellen sisään asuntolaan.
Katselin heidän peräänsä ja tein laskelmia päässäni. Asunto Helsingin keskustan kupeessa, arvokkaalla alueella, hyvien palveluiden ja metroaseman välittömässä läheisyydessä. Tietenkin asuntolaan kuului henkilökuntaa ja palveluita. Tukia maksettaisi, eivätkä korvaushoitolääkkeetkään tai muu terveydenhuolto ole halpaa. Puhumattakaan vapaa-ajasta, jota itselläni on satunnaisesti parina päivänä viikossa ja sekin menee töistä toipuessa. Arvioni mukaan kuukausituloni eivät riittäisi lähellekään vastaavaa elintasoa. Kuka tässä oikein onkaan köyhä.
Vuoro jatkui hiljaisena, joten parini kanssa päätimme lähteä tavoittelemaan itseohjautuvasti etsintäkuulutettuja henkilöitä. Löysin tietojärjestelmistä muutaman kuukauden karussa olleen miehen, jolle oli määrätty kohtuullisen kova ehdoton vankeustuomio "valkokaulusrikoksista". Mies ei ollut mennyt suorittamaan tuomiotaan, eikä poliisi ollut onnistunut häntä tavoittamaan. Muuta rikoshistoriaa miehellä ei ollut, ei edes liikennerikkeitä. Veroja vain oli jäänyt maksamatta.
Miehen osoite sijaitsi kerrostalossa arvokkaalla Lehtisaaren asuinalueella. Ajelimme kohteeseen ja pääsimme ongelmitta sisään lukitsemattomasta ulko-ovesta. Odotukset miehen tavoittamiselle eivät olleet kovin korkeat, mutta kun saavuttuamme etuovelle, sen takaa kuului selvästi ääniä.
Kuulosti, että asunnossa oli useampia henkilöitä, ainakin mies ja nainen. Soitin ovikelloa, mikä sai äänet hiljentymään. Mitään ei enää kuulunut. Vaikutti, ettei kukaan ollut tulossa avaamaan meille ovea. Soitin kelloa uudestaan ja tehostin kehoitusta oven avaamiseen koputtamalla ovea muutaman kerran nyrkillä .Ilmoitin myös poliisin olevan paikalla ja tulevan kyllä sisään, mikäli ovea ei avata.
Hetken kuluttua alkoi kuulua askelia ja oven lukon rapinaa. Oven aukaisi mies, jonka heti tunnistin etsintäkuulutetuksi mieheksi, hänestä poliisin järjestelmistä löytyvien kuvien perusteella.
- Päivää. Sä varmaan tiedät miksi me ollaan täällä. Menin kiertelemättä asiaan.
- Joo... Kyllä mä tiedän... Mies vastasi hiljaa.
- Eli nyt pitää lähteä Sörkkaan. Ilmoitin samalla kun astuimme sisään asuntoon.
Sisällä miehen naisystävä katsoi tilannetta vaitonaisesti arviolta seitsenvuotiaan pojan kanssa.
- Eikö se vois odottaa. Mies pyysi. - Me ollaan lähdössä mökille joulunviettoon ja siellä on kaikki sukulaiset jo meitä odottamassa.
- Sä olet jo aika pitkään vältellyt sun tuomiota. Eväsin miehen pyynnön. - Mun mielestä sun ei pitäisi tehdä tuollaisia suunnitelmia, vaan sun olisi pitänyt mennä sinne vankilaan suorittamaan sitä tuomiota ihan itse. Laita nyt reippaasti kengät jalkaan ja ota takki, muuta sä et tarvitse, sun tavarat otetaan siellä sulta kuitenkin pois.
Perheen poika alkoi itkemään samalla kun mies puki vaatteita päälleen. Tarkastimme samalla vielä miehen taskut, ettei hänellä olisi hallussaan mitään vaarallista. Miehen vaimo lohdutti samalla poikaansa, osoitti meitä sormellaan ja sanoi että nuo pahat poliisit vievät isän pois.
Mies käveli kanssamme yhteistyökykyisenä autoon ja nousi kuljetustilan penkille. Poliisiauto oli houkutellut uteliaita naapuruston ihmisiä seuraamaan tilannetta.
Hiljaisuudessa ajelimme Sörnäisten vankilalle ja saatoimme miehen sisälle, jossa vanginvartijat ottivat hänet vastaan virallisen tylyllä tavallaan.
Loppuvuoro sujui rauhallisissa merkeissä ja pääsimme illalla lähtemään itsekin joulun viettoon. Olin pysäköinyt autoni hieman syrjäiselle paikalle, yksi poliisin työn eduista on tietää salaisia ilmaisia parkkipaikkoja ympäri kaupunkia. Ja myös siksi, koska poliisiaseman luona ei ole työntekijöille mahdollisuutta pysäköintiin. Kävelin ripeästi autolleni, olin lähdössä kotiseudulle viettämään pyhiä. Kaivelin auton avaimet taskustani jo hyvissä ajoin säästääkseni jokaisen sekunnin. Lähestyessäni autoa huomasin jonkin olevan vialla.
Autoni ikkuna oli rikottu!
Tajusin jättäneeni reppuni takapenkille, jossa oli matkatavarani, joitakin vaatteita, hammasharja ja muuta sellaista. Lisäksi repussa oli sukulaislapsille ostamani joululahjat.
Reppu oli nyt tiessään.
Kommentit
Lähetä kommentti