Uudenmaan sulku operaatio 2020, eli "Operaatio Puomi" – Poliisin arki pandemian keskellä: kylmää, kaaosta ja keskisormia

Nuoremmat sukupolvet eivät enää muista, mutta aikana ennen kolmatta maailmansotaa jylläsi globaali viruspandemia. Suomi oli säästynyt pitkään viruksen leviämiseltä maaperälleen, mutta 2020 alkupuoliskolla varmistui ensimmäiset tartuntatapaukset. Korona oli saapunut Suomeen! Maan johto toimi nopeasti taudin leviämisen hillitsemiseksi. Päätettiin tehdä jotain ennenkuulumatonta – sulkea Uusimaa muusta maasta! Uudellamaalla asuu yli 1.5 miljoonaa ihmistä, joten äärimmäisen haastavaan tehtävään tarvittiin taitoa ja osaamista, jota löytyy ainoastaan poliisista. Miehistöä ei tietenkään ole poliisissa riittävästi tällaiseen valtavaan operaatioon, puolustusvoimien virka-apuosastoista huolimatta. Operaatio jouduttiin siis toteuttamaan tekemällä 25-tuntisia työpäiviä, kahdeksana päivänä viikossa, ilman taukoja, vuorojen välillä käytiin kotona vain vaihtamassa alusvaatteet. Oli pakkasta ja viimaa, mutta ruokaa ei. Ajat olivat kovia, mutta niin olivat miehetkin!

Uudenmaan rajoille pääväyliltä kaikkein pienimmille metsäpoluille oli perustettu valvontapisteitä varmistamaan liikkumisrajoitusten noudattamista. Junissa kiersi jalkautuneita partioita tarkastamassa, että matkustajilla oli lupa saapua tai poistua maakunnasta. Ihmisiä oli ohjeistettu pitämään mukanaan todistuksia, joilla pystyisi osoittamaan käyvänsä esimerkiksi töissä tai opiskelemassa rajan toisella puolella.

Poliisina toimiessa on tottunut tekemään kaiken itse ja kesti hetki tottua, että nythän voisin delegoida töitäni varusmiehille, jotka aluksi pyörivät toimettomina telttojensa ympäristössä. Kyllä liikenteen ohjaus ja ajoneuvojen pysäyttäminen, sekä lupien kysely heiltä onnistuisi. Lopulta uskalsin delegoida kaikkein tärkeimmän tehtävän heille:

        - Osaako pojat käyttää trangiaa? Kysyin varusmiesryhmää johtavalta alikersantilta.

        - Kyllä osaamme, herra konstaapeli! Vastasi noheva varusmiesjohtaja. 

"Herra konstaapeli" myhäilin hiljaa mielessäni tyytyväinen oikeaoppiseen ja sotilaalliseen vastaukseen. Jos kaikki osaisivat muotoilla lauseensa armeijasta tuttuun muotoon "puhuttelu, esittely, asia" olisi poliisinkin toiminta tehokasta ja jouhevaa. Annoin trangian sotilaspalvelusta suorittaville nuorille miehille ja pyysin keittämään kunnon kahvit. Ryhmä otti tehtävän vastaan innolla ja vakavissaan, kahvi oli erinomaista.

Sulun ensimmäiset päivät vietin Hyvinkäällä pienen sivutien varrelle kyhätyllä kulunvalvontapaikalla. Liikennettä oli vain hieman ja tukenamme oli ryhmä varusmiehiä, joita käytimme pysäyttämään ohi ajavia autoja. Joitakin uteliaita paikallisia kävi kokemusmatkalla testaamassa kuinka rajavalvontaa tehdään ja juttelemassa ja kyselemässä kuulumisia. Ihmiset vaikuttivat suhtautuvan positiivisesti ja huumorilla tilanteeseen. 

Poikkeuksiakin oli. Ollessani keskellä tietä valmiina pysäyttämään ohi ajavia ajoneuvoja näytin pysähtymismerkkiä kaukaa lähestyvälle moottoripyörälle. Kuljettaja rullaili kohti rauhallista, jopa anteeksipyytävää vauhtia. Hän irrotti vasemman kätensä ohjaustangolta ja roikotti sitä sivullaan kuin olisi venytellyt rannettaan.

Siristin silmiäni. Jokin ele siinä oli. Näytti hetken siltä kuin hän olisi antamassa jotain merkkiä — lupaa pysäyttää, tervehdystä, tai jotakin. Vasta kun pyörä oli aivan edessäni, ymmärsin. Hän ei venytellyt rannettaan. Hän näytti minulle keskisormea!

Tilanne eteni omituisen hidastetusti. Pyörä lipui ohitseni. Mies ei hidastanut, ei puhunut, ei edes vilkaissut. Aivoni tekivät pikaisesti laskutoimituksia: Hän ei aio pysähtyä. Eikä minulla ole enää aikaa toimia!

Läpäisemätön Uudenmaan saartorengas oli murrettu. Se tapahtui hyvin ujosti keskisormea heilutellen.

Tiedotin tapahtuneesta radiolla muulle organisaatiolle, mutta takaa-ajoon emme pystyneet irtoamaan. Tarkistuspisteelle ei olisi jäänyt kuin hämmentynyt ryhmä varusmiehiä ja kasa liikenteenohjausvälineitä.

Öisin, kun uni ei tule, palaan joskus tuohon hetkeen. Jos motoristi olisi ollut yhtään päättäväisempi — jos hän olisi nostanut keskisormensa rohkeasti, ryhdikkäästi ja miehekkäästi — olisin ehkä ehtinyt tajuta tilanteen. Olisin voinut napata miehen pyörän satulasta, nostaa suorille käsivarsilleni ja heittää viereiseen pensaikkoon.

Mutta ei. Hänen arka ja epäröivä kehonkielensä oli hänen pelastuskeinonsa. Epäröinti oli hänen supervoimansa.

Seuraavalla viikolla olin päätynyt keskelle metsää, jonnekin Lohjan ja Someron rajalle, valvomaan pientä hiekkatietä. Täällä uhkakuvat olivat toista maata kuin kaupungissa. Susia, karhuja, ilveksiä ja muita metsän eläimiä — otuksia, joita kaupunkilaiskonstaapeli näkee normaalisti vain luontodokumenteissa.

Luotin kuitenkin poliisikoulussa opittuihin voimankäyttötaitoihin. Olin vakuuttunut, että selviytyisin kaikista kuviteltavissa olevista tilanteista, olivat vastassa sitten suurpedot tai muut metsän asukkaat. Eläimet selvästi aistivat itseluottamukseni, ne kiersivät minut niin kaukaa, ettei yhtäkään näkynyt koko viikon aikana.

Vaistojen varassa elävän eläimen saalistusvietin herättää pakeneminen ja pelon näyttäminen. Metsässä liikkuessa on viestittävä ympäristölle olevansa todellinen metsän kuningas, "apex-predator". Ja se on tehtävä niin vakuuttavasti, että kasvillisuuden lomasta sinua tarkkaileva karhukin ymmärtää, että tätä miestä ei kannata haastaa.

Poliisilaitos oli tehnyt innovatiivisen ratkaisun ja hankkinut vuokra-asuntoautot metsäteiden varteen tukikohdiksi. Sen ikkunoista näki täydellisen sektorin soratielle, jonka olimme sulkeneet partioautolla. Asuntoauto toimi komentopaikkana, taukotupana, varastona ja henkisenä turvasatamana vuorossa, jonka loppumisesta ei ollut kenelläkään selkeää käsitystä. 

Puolustusvoimat huolehti vedestä ja muonahuollosta. Me puolestamme yritimme keksiä, miten “sissimuonapakkauksen” sisällöstä saisi jotain, joka muistuttaisi etäisesti ruokaa. Kehitimme erilaisia kunnianhimoisia reseptejä: nuudeleita, kinkkupasteijaa, tonnikalaa ynnä muuta, eri järjestyksissä, eri kypsyysasteilla, eri suhteilla.

"Aperitiiviksi" muonapakkauksesta löytyi sitruunan tai colan makuista urheilujuomajauhetta. Se oli juuri oikea ruokajuoma näkkileipä-nötköt-muhennoksille ja lisäksi siihen lisättyjen elektrolyyttien vuoksi, se nesteytti kehoa tehokkaasti.

Koko operaation läpi toiminta sujui pääasiassa hyvässä yhteistyössä kansalaisten kanssa. Ihmiset halusivat noudattaa liikkumisrajoituksia ja ilmassa oli yhteen hiileen puhaltamisen henki. Tarkastuspisteillä kävi ihmisiä ihan vaan juttelemassa ja joku toi limupullotkin meille. Moni kertoi menettäneensä tuloja ja joutuneensa hankalaan tilanteeseen, mutta asetetut rajoitukset hyväksyttiin silti ja toivottiin, että tehokkailla toimilla pandemian leviäminen saataisiin estettyä nopeasti. 

Lopulta sulku saatiinkin purettua etuajassa – tavoite oli saavutettu vajaassa kuukaudessa ja taudin leviäminen oli onnistuttu estämään! Poliisi keräsi varusteensa rajoilta ja varusmiehet palautettiin takaisin puolustusvoimille. Tiet avattiin ja autoliikenne palasi heti normaaliksi, mökeille palanneet ihmiset pääsivät takaisin kaupunkiin ja kaupunkilaiset mökeilleen.

Jälkikäteen voi olla montaa mieltä siitä, mikä sulun todellinen merkitys oli. Estettiinkö sillä pandemian leviäminen vai oliko se hätiköity paniikkiratkaisu paineen keskellä. Mutta yhden asian se teki selväksi: kun tilanne on epävarma ja kriisi koputtaa ovella, suomalaiset ovat valmiit toimimaan yhteisen edun vuoksi. Ei kapinaa, ei vastarintaa, ei draamaa. 

Sulku saattoi olla kyseenalainen toimenpide, mutta osoitti Suomen suurimman vahvuuden: tehokas, hiljainen yhteistyö, valmius uhrautua, joka syntyy tyhjästä kuin joku olisi vain kääntänyt vivusta. Aikojen ollessa kovia Suomi on parhaimmillaan. Valitettavasti se näkyy usein vasta silloin.

Kirjoitan asioista, joista olisi helpompi vaieta. 

En siksi, että haluaisin provosoida – vaan siksi, että niin harva uskaltaa puhua niistä. 

Totuus pitäisi aina voida sanoa ääneen. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta hiljaisuus ei suojele ketään – ainoastaan ongelmaa. 

Jos haluat tukea sitä, että joku uskaltaa kirjoittaa vaikeista aiheista, voit tarjota ahkeruuskahvin – eli pienen lahjoituksen blogille: 

https://ko-fi.com/srajam