Lähisuhdeväkivaltaa ja makaroonilaatikkoa – tavallinen viikonloppu Helsingin lähiössä

Istuin työpisteelläni tietokoneeni ääressä ja tutkailin rikosilmoitusta. Edeltävänä yönä kello kolmen aikoihin eräässä Helsingin lähiössä sijaitsevassa kerrostalohuoneistossa oli ollut poliisitehtävä. Naapuri oli herännyt tappelun ääniin, miehen ja naisen vihaiseen huutoon, sekä ryminään ja kolinaan. Lopulta naapuri oli kuullut naisäänen huutavan "apua" ja "soittakaa poliisi". Naapuri oli ottanut heti puhelimen käteensä ja soittanut hätänumeroon 112.

Hätäkeskus oli jakanut tehtävän kiireellisenä ja sille oli liittynyt kaksi poliisin partiota. Partiot olivat tavoittaneet kohdeosoitteen nopeasti. Kerrostalon alaovi oli avoinna ja partiot pääsivät nopeasti rappukäytävään. Partioiden saapuessa asunnon ovelle, sisältä kuului edelleen huutoa ja riitelyä. Ovikellon soitosta äänet hiljenivät ja oven tuli avaamaan itkuinen ja hyvin päihtynyt nainen. Nainen hieman sammaltaen kertoi, että hänen miehensä riehuu ja on lyönyt häntä.

Poliisit ohjasivat järkyttyneessä mielentilassa olevan naisen rappukäytävään odottamaan siksi aikaa, kun he kävivät ottamassa asunnossa olevan miehen kiinni. Mies oli myös vahvasti päihtynyt ja kiihtyneessä tilassa. Hän kuitenkin noudatti poliisin käskytystä ilman fyysistä vastarintaa, suu oli kuitenkin käynyt kun hän oli protestoinut kiinniottoa.

Nyt mies oli minun tämän päivän asiakkaani ja odotti poliisivankilassa kuulusteluaan. Vilkaisin kelloa, vähän yli yhdeksän, kuusi tuntia sitten ollut vielä kovassa humalassa. Antaisin hänen nukkua päätään selväksi ja hoitaisin kuulustelun lounaan jälkeen.

Klikkailin hiirellä tietokoneelta auki hätäkeskustallenteen öisestä hätäpuhelusta, laitoin kuulokkeet päähän ja painoin play-napista tallenteen päälle.

        - Hätäääkeskus... Nariseva naisääni aloitti puhelun. 

Jouduin pysäyttämään tallenteen ja naurahtamaan itsekseni. Päivystäjän äänestä pystyi aistimaan jo pitkälle vierähtäneen yövuoron ja ainakin kymmenet erilaiset viikonlopun puhelut. 

        - Hei! Täällä tarvitaan heti poliisia! Kiihdyksissä oleva nainen aloitti vuodatuksen.

        - Odota! Kuului komentava vastaus. Kuka soittaa? Päivystäjä kysyi tiukasti.

        - No, siis... Minä olen Pirjo Lehtinen. Mutta täällä joku nainen huutaa apua! Hätäpuhelun soittaja vastasi hämmentyneenä.

        - Missä sinä olet ja kuka huutaa apua? Päivystäjä jatkoi oleellisten tietojen selvittämistä.

        - Minä olen kotona ja naapuri huutaa apua ja kuuluu kauhea tappelu! Ilmoittaja vastasi päivystäjän kysymykseen.

        - Siis naapurissa kuuluu tappelun ääniä ja nainen huutaa apua. Hätäkeskuspäivystäjä kertasi. - Mikä on osoite?

        - Trumpettitie 3, minä en tiedä sen naapurin huoneen numeroa. Ilmoittajan ääni alkoi kuulostamaan rauhallisemmalta.

        - Odota hetki, älä sulje puhelinta, hälytän poliisin paikalle.

Tallenteella seurasi hetken hiljaisuus, kun hätäkeskuspäivystäjä ilmoitti radioaalloille kiireellisen kotihälytystehtävän.

        - Kuinka porraskäytävän oven saa auki? Kuului taas tuttu nariseva ja tiukka naisääni. Onko siinä ovisummeri tai koodi?

        - Ei siinä ole koodia, eikä summeri toimi tähän aikaan. Ilmoittaja vastasi.

        - Voitko käydä avaamassa oven valmiiksi?

        - En minä voi sitä mennä avaamaan, ei minulla ole edes vaatteita päällä. Ilmoittaja protestoi.

        - Kyllä se nyt pitää vaan mennä avaamaan! Kuului äkäinen komento. - Ei poliisi sinne muuten pääse tulemaan!

        - No hyvä on! Tuhahti ilmoittaja loukkaantuneena.

Puhelu jatkui vielä muutaman vuorosanan verran, kunnes päivystäjä antoi luvan sulkea puhelun.

Seuraavaksi oli kuitenkin vuorossa kuulustella asianomistaja, päätin hoitaa sen puhelimitse. Asianomistaja olisi muutoinkin syytä kuulustella ennen epäiltyä, jotta olisi mahdollista arvioida uhka sen jälkeen kun kiinniotettu epäilty päästetään vapaaksi. Jos tarve vaatisi voisi asianomistajan kanssa sopia, tarvitsisiko hän esimerkiksi majoituksen naisille ja lapsille tarkoitetusta turvakodista. Ne asiat selviäisivät kyllä puhelun perusteella.

Näppäilin numeron puhelimeeni ja aloin odottaa vastausta.

        - Haalloo. Vastasi rouhean ja unisen kuuloinen naisääni puhelimeen.

        - Helsingin poliisista konstaapeli Rajamäki soittaa. Ilmoitin tutun litanian.

        - Ai hyvä että soitit. Ääni kuulosti ilahtuneelta. - Minä jo odotin että teiltä varmaan soitetaan.

        - Juu kyllä. Vastasin. - Meidän pitäisi hoitaa kuulustelu siitä viimeöisestä tilanteesta. Sopisiko teille nyt heti?

        - Kyllä sopii, minulla on vähän krapula, mutta kyllä se sopii. 

        - No hyvä. Mä kerron ensin teille teidän oikeudet ja velvollisuudet tässä esitutkinnassa ja sitten pyydän kertomaan omin sanoin, kuinka ne tapahtumat viimeyönä menivät.

Nainen kertoi, että hän on seurustellut miehen kanssa jo yli vuoden. Heillä on omat asunnot ja osoitteet, mutta käytännössä he olivat asuneet miehen luona, hän oli siellä nyt tälläkin hetkellä. He olivat alkaneet juomaan alkoholia edeltävänä iltana. Humalatilan noustessa oli myös syntynyt riita jostakin, mutta nainen ei aivan enää muistanut mikä oli sen alkuperäinen syy. Hän kertoi, että humalassa heille usein tulee riitaa ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun poliisi oli tullut paikalle ja vienyt miehen pois.

Tällä kertaa mies oli hermostuksissaan ensin huutanut naiselle vihaisesti ja sen jälkeen kaadellut joitakin huonekaluja ja paiskonut tavaroita. Ainakin kahvipannu oli mennyt rikki. Lopulta naisen kertoman mukaan mies oli tarttunut naista vaatteista ja retuuttanut pitkin asuntoa ja tönäissyt hänet päin seinää. Nainen kertoi silloin alkaneensa huutaa "apua" ja "soittakaa poliisit".

Mies oli sitten mennyt olohuoneeseen istumaan ja sieltä hän oli haukkunut ja sättinyt naista. Poliisit olivat tulleet pian sen jälkeen paikalle ja vieneet miehen pois.

        - Oliko siinä mitään muuta väkivaltaa, kuin se retuuttaminen ja töniminen? Pyysin tarkentamaan, minkälaista pahoinpitelyä tilanteessa oli ollut.

        - Ei siinä ollut muuta, hän vain heitti minut päin seinää. Nainen vastasi. - Täällä on nyt kauhea sotku ja minä olen täällä koittanut siivoilla.

        - Löikö hän sinua kertaakaan? Varmistelin vielä.

        - Ei hän lyönyt. Kuului vastaus. - Ja kyllä minäkin hänelle taisin aika pahasti sanoa, että siksi hän oli niin vihainen.

        - Okei. Kuittasin ja jatkoin: - Tuliko sulle minkälaisia vammoja siitä ja oletko käynyt lääkärissä?

        - Minulla tuli pää vähän kipeäksi ja vähän mustelmia. Nainen kertoi. - En minä sen takia rupea käymään missään lääkärissä.

        - Okei. No sitten jos sulla itselläsi ei ole enää muuta lisättävää, niin kuulustelu olisi sitten tässä. Mä luen sulle tän vielä läpi, niin voit korjata jos on jotain virheitä.

Lukaisin kirjoittamani kuulustelupöytäkirjan asianomistajalle, joka hyväksyi sen sellaisenaan. Hän kuitenkin esitti kysymyksen:

        - Koska te oikein päästätte Maurin pois? Hän kysyi valittelevalla äänellä. - Minä laitan täällä ruoaksi makaroonilaatikkoa ja tietäisin koska laittaa sen uuniin.

        - No... Kyllä tässä vielä muutama tunti menee, ennen kuin hänet voidaan päästää.

        - Ei se ole paha mies. Nainen alkoi anelemaan. - Se vain hermostui kun oli niin humalassa ja kyllä minäkin taisin olla aika pahapäinen ja sanoa ilkeästi.

        - Okei. Vastasin ja siirryin seuraavaan asiaan, - Mun pitää vielä sulta selvittää, koetko tarvitsevasi tukea tässä tilanteessa? Annatko poliisille luvan välittää sinun tietosi yhteydenottoa varten esimerkiksi rikosuhripäivystykselle tai... En kerennyt saada lausetta loppuun kun nainen jo vastasi:

        - Ei kiitos. Emme me tarvitse sellaista, kyllä me pärjäämme.

        - Selvä. No minulla ei nyt ole enempää asiaa. Toivotan teille hyvää päivänjatkoa.

Suljin puhelimeni ja aloin suunnitella epäillyn kuulustelua.

Keräilin mukaani tarvitsemani tavarat ja lähdin poliisivankilan yhteydessä olevaan kuulusteluhuoneeseen. Avasin tietokoneen ja järjestelin muistiinpanoni ja muut tavarani paikoilleen. Valmisteltuani huoneen, menin noutamaan kiinniotettua miestä. Vankilan vartija kävi noutamassa miehen huoneestaan ja toi luokseni.

Mies vaikutti tutun näköiseltä kävellessään käytävää pitkin minua kohti. Olin varmasti aikaisemminkin asioinut hänen kanssaan, en vain saanut päähäni missä yhteydessä.

Mies saapui luokseni, hänellä oli kasvoissaan kymmenen pystysuoraa punaista verestävää, kivuliaan näköistä naarmua. Päätin olla kommentoimatta hänen ulkonäköään tässä vaiheessa ja kysyin onko hän Mauri Virta, kerroin kuka olen ja että olemme nyt menossa hoitamaan kuulustelun. 

Kuljimme kuulusteluhuoneeseen, missä kerroin miehelle mistä rikoksesta häntä epäillään, hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan esitutkinnassa ja kysyin haluaako hän käyttää avustajaa.

        - En minä tarvitse. Hän vastasi. - Hoidetaan vain kuulustelu nopeasti pois.

        - Selvä. Vastasin ja pyysin miestä kertomaan omin sanoin edellisen yön tapahtumat.

Hän kertoi että he olivat naisystävänsä kanssa olleet "on-off" suhteessa jo pidemmän aikaa, nyt viime kuukausina oli mennyt hyvin ja nainen oli käytännössä muuttanut hänen luokseen asumaan. Heillä oli usein tapana juoda alkoholia ja nyt tälläkin kertaa he olivat siihen toimeen ryhtyneet. 

Jossakin vaiheessa oli sitten syntynyt riita, hän kertoi, ettei muista enää mistä syystä, mutta riitoja on aina silloin kun juodaan alkoholia. Selvinpäin ei ikinä ole mitään ongelmia. Hän kertoi myös tarttuneensa naisystäväänsä rinnuksista kiinni ja tönässeensä tämän päin seinää. Sen jälkeen hän oli mennyt olohuoneeseen istumaan ja lopulta poliisi oli hänet sieltä hakenut.

        - Myönnätkö syyllistyneesi pahoinpitelyyn tarttumalla Ritva Meriläistä rinnuksista ja heittämällä hänet päin seinää? Kysyin mieheltä kantaa rikosepäilyyn.

        - Myönnän. Tuli lyhyt vastaus.

        - Ok. Vastasin ja jatkoin vielä mieltäni askarruttamaan jääneeseen seikkaan: - Mistä nuo naarmut ovat tulleet sinun naamaasi?

        - Ai mitkä naarmut?

        - No nuo kymmenen naarmua sinun naamassasi. Jatkoin ja kaivoin matkapuhelimen kameran esiin, jolla sain näytettyä epäillylle hänen kasvonsa.

        - Ai noi. Virtasen muisti virkistyi. - En mä oikeastaan tiedä mistä ne on tulleet. Olisinkohan mä vaan törmännyt johonkin kännissä.

        - Ne näyttää mun mielestäni siltä, että ne olisi voinut tulla kynsimisestä.

        - Ai niinkö?

        - Onko Ritva Meriläinen raapinut sinun naamasi? Lopetin kiertelyn ja menin asiaan.

        - Ei todellakaan ole! Ritva ei tehnyt mitään! Minä vain hermostuin kännissä ja heitin hänet seinään.

En ruvennut sen enempää vaatimaan asiaan selvitystä, rikoksesta epäillyllä on oikeus kertoa asiasta mitä haluaa, eikä lähiomaistaan vastaan tarvitse todistaa. Kuulustelun päätteeksi otin vielä valokuvat miehen vammoista ja kysyin häneltäkin, kokiko hän tarvetta ulkopuolisen tahon avulle lähisuhdeväkivaltatilanteessa.

        - No kyllähän me voitaisiin tarvita. Hän vastasi nopeasti. - Ei tämä voi tällaisena jatkua. Meillä on näitä riitoja vaikka kuinka usein ja ei nämä ole loppumassa.

        - Selvä, minä lähetän yhteydenottopyynnön.

Saatoin miehen poliisivankilalle, mistä hänet vapautettiin. Hän kuittasi tavaransa mukaansa ja lähti taapertamaan kotiaan kohti.

Palasin työpisteelleni kokoamaan esitutkintapöytäkirjaa, kaikki tutkintatoimet oli tehty ja jutun voisi lähettää syyttäjälle syyteharkintaan. 

Saatuani paketin valmiiksi ja vilkaisin kelloani.

Kohta olisi kotiin lähdön aika.

Ja Mauri Virtanen oli jo varmaankin päässyt kotiinsa syömään naisystävänsä laittamaa makaronilaatikkoa.